Asikkalan Kesäposti 2026

22 ASIKKALAN KESÄPOSTI 2026 KYLIEN KUULUMISIA Vesivehmaalle rakennetaan uusi kyläkoulu Asikkalassa on päätetty turvata Vesivehmaan alakoulun tulevai- suus ja rakennuttaa vanhan koulun tilalle uusi, puurakenteinen kyläkoulu liikuntasaleineen. Päiväkoti sijait- see nykyisen koulun vieressä ja sen toiminta jatkuu normaalisti. Myös vanhan koulun toiminta jatkuu siihen saakka, kunnes uusi valmistuu. Kou- lutyö uudessa kyläkoulussa starttaa viimeistään alkuvuodesta 2028. Vesivehmaalle myös kaavoitetaan uutta, Vesivehmaan raitti -nimistä aluetta pientaloasumiseen. Alueelta on kävelymatka koululle, Lahden keskustaan ajaa noin 20 minuutissa ja Asikkalan keskustaan Vääksyyn noin 10:ssä. Tarjolle on siis tulossa uusia asumisen mahdollisuuksia Ve- sivehmaan vireässä ja yhteisöllisessä kylässä. TEKSTI: TARJA PARVIAINEN Vesivehmaalle ja Vesivehmaalta kuuluu hyvää! VUOSI 2025 oli Vesivehmaan kylälle poik- keuksellinen ja ikimuistettava, kun Vesi- vehmaa sai kunnian viettää Suomen vuo- den kylä -juhlavuotta. Tulevaisuuskin näyttää aktiiviselta ja valoisalta, sillä alkuvuodesta saatiin tär- keä ja koko kylää ilahduttava päätös uu- den puukoulun rakentamisesta. Uuden koulun rakentaminen on iso ja merkityk- sellinen asia koko kylälle. Uusi koulu vah- vistaa alueen elinvoimaa edelleen ja tuo esiin sen, että pienissä kylissä eletään ak- tiivista elämää ja uskotaan kylän kasvun ja kehityksen mahdollisuuksiin. Vesivehmaan nuorisoseurantalolla jatkuu talon kunnostus Euroopan Unio- nin ja Päijänne Leaderin osarahoittaman maaseuturahoitushankkeen avulla. Tänä vuonna uusitaan Nuorisoseurantalon sa- lin valaistus, sekä entisöidään esiintymis- lava kuntoon. Nuorisoseurantalo on osa kylän yhteis- tä historiaa ja tätä päivää, ja sen ylläpito ja kunnostus varmistaa sen, että taloa voi- daan jatkossakin käyttää turvallisena ja nykyaikaisiin tarpeisiin vastaavana tilana tapahtumiin ja kokoontumisiin. Myös Nuorisoseurantalon pihalla viih- dytään aiempaa paremmin, kun saatiin pihaan hieno puukeinu ja pöytäryhmä OP Järvi-Hämeen avustuksella. Vesivehmaan Nuorisoseuran tulevis- ta tapahtumista voi vihjaista, että kesällä on tulossa kaikille avoin, jo perinteeksi muodostunut kesäinen kyläpäivä 6.6 ja loppukesän tarjonnasta vastaa mm. Tee- mu Harjukari Pelimannin Perintö- kiertue konsertilla Vesivehmaan nuorisoseuran- talolla 30.8. Kovasti toivotaan, että saa- daan väkeä paikalle viihtymään ja nautti- maan hyvästä musiikista sekä maukkaista kahvilan tarjoilusta. Tänä vuonna 80-vuotta täyttävän Ve- sivehmaan Vireen hiihtokausi oli tavan- omaista lyhyempi. Päijänne-Leaderin hankeavustuksella hankittu uusi kelkka vauhditti kuitenkin latujen ajoa, ja ladut saatiinkin pidettyä varsin hyvässä kun- nossa maaliskuulle saakka. Vesivehmaan kankaalla kiertävillä laduilla riittää innok- kaita hiihtäjiä talvesta toiseen. Kesällä toiminta jatkuu mm. lasten urheilukil- pailujen merkeissä, eikä sitä tiedä, mitä muuta tapahtuukaan, kun juhlavuosi on menossa! Vesivehmaan Marttojen toimintavuosi on myös hyvässä vauhdissa. Yhdistyksen tapahtumia riittää pitkin vuotta ja toimin- taan kannattaa mennä rohkeasti tutustu- maan. Vesivehmaan koulun vanhempain- yhdistys toimii aktiivisesti kylän koului- käisten lasten hyväksi. Koulun ja kotien yhteistyö on tärkeä myös kylän hyvin- voinnin kannalta. Yhdistyksen tekemällä varainhankinnalla kustannetaan mm. ke- vätretki Heurekaan ja disco-tapahtumia koululaisille. Vanhempainyhdistykseen on liittynyt lisää oppilaiden vanhempia koulun lapsimäärän kasvaessa. Hyvästä yhteistyöstä seurojen kesken kertoo myös Vireen antama taloudellinen tuki kou- lun uintimatkoihin Vierumäelle kaudella 2025-2026. Kesän koittaessa Jenkkapirtillä alkaa perinteiset tanssi-illat, enduro- ja jokkis- radalla alkaa päristä ja Metsästysseura valmistautuu metsästyskauden alkuun. Syksyn mittaan odotetaan myös maltta- mattomana Vesivehmaa-Urajärvi välille rakentuvan kevytväylän avautumista! Vesivehmaa kutsuu kaikkia kylään tä- näkin vuonna! Kiitollisena koko kylän puolesta Maria ja Aila.

RkJQdWJsaXNoZXIy NDM0Mw==